Pyöräilijä – autoilijan bestis

Kun pyöräily saa tilaa, autoilijakin hyötyy. Tästä huolimatta pieni osuus yhteisestä tilasta voi olla suuren taistelun takana.

Kun pyöräilylle yritetään saada tilaa kaupunkimiljöössä, asia saa usein osakseen jonkinlaista – toisinaan varsin ehdotontakin – vastustusta. Kaupungeissa ja erityisesti niiden keskustoissa on vain rajallisesti tilaa. Sinänsä vastustusreaktio on siis aivan luonnollinen – tokihan pyöräilyyn tarkoitettu tila on pois jostain muusta.

Vastustusreaktion ollessa kiihkeimmillään unohtuu helposti se tosiasia, että esimerkiksi autoiluun käytetty tila on lähes poikkeuksetta moninkertainen pyöräilyyn verrattuna. Leveät ajokaistat ja parkkiruudut vievät luonnollisesti tilaa muulta toiminnalta.

Erityisesti kaupalliset toimijat omisivat tilan mieluusti haluamiinsa tarkoituksiin. Tavallisen autonkäyttäjän ei kuitenkaan kannattaisi suhtautua pyöräilyn edistämiseen torjuvasti. Päinvastoin, järkevä autoilija ylistää pyöräilyä minkä ajamiseltaan ehtii.

Ei minun parkkipaikalleni

Kotikaupungissani Turussa esimerkiksi Hämeenkadun pyörätien levennyssuunnitelma ei aikoinaan miellyttänyt kaikkia alueen kaupallisia toimijoita. Heille hanke näyttäytyi lähinnä parkkipaikkojen vähenemisenä.^{1 2}

Pyörätien rakentamista Tuureporinkadulle³ vastusti puolestaan erityisen kiivaasti eräs toimitusjohtaja. Kaupungille laaditussa mielipiteessä todettiin, että mikäli suunnitelmaa yritetään viedä eteenpäin, tullaan siitä valittamaan jokaiseen mahdolliseen valitusportaaseen. Kirjoituksessa väitettiin, että Turussa liikennesuunnittelu toteutetaan aina autonkäyttäjiä syrjien. Autoilijoilla on kuulemma maksukykyä pitää keskusta elinvoimaisena. Erikseen tähdennettiin, että pyöräilijät eivät siihen pysty.

Kirjelmässä ruodittiin myös jo toteutettuja ratkaisuja: ylileveää kävelyaluetta, ylileveää pyörätietä ja menetettyjä parkkipaikkoja. Alleviivatakseen valitsemaansa lähestymistapaa toimitusjohtaja päätti kirjoituksensa toteamalla, että pyörätiesuunnitelman tekijä tulisi siirtää kadunlakaisuosastolle.⁴

Ajankohtainen suunnitelma Humalistonkadun pyöräyhteydestä⁵ on sekin saanut vastustusta osakseen. Asunto-osakeyhtiö Humalistonportti vastustaa ehdottomasti sekä pyörätie- että pyöräkaistavaihtoehtoa. Kuulemma kadun liikearvo on jo nyt laskenut ja toteutuessaan hanke laskisi alueen liikkeiden toimintaedellytyksiä edelleen.⁶ Toivottavasti elämä Humalistonkadulla ei kuitenkaan aivan näin ankeaa ole.

Helsinkiin on tänä vuonna hankittu viisi autonmuotoista design-pyörätelinettä. Uudet pyörätelineet vaikuttavat varsin toimivilta ja näyttävätkin hienoilta. Fillarin saa lukittua rungostaan kiinni ja yhteen telineeseen mahtuu kymmenen pyörää. Teline vie kirjaimellisesti yhden autoparkkipaikan verran tilaa.

Viiden autoparkkipaikan vaihtaminen viiteenkymmeneen toimivaan polkupyöräpaikkaan kuulostaa äkkiseltään ihan järkevältä – ainakin mikäli kyseisten telineiden hintaa ei huomioida. Ratkaisu ei tietenkään miellytä kaikkia. Matti Niiranen (kok.) kirjoitti aiheesta Töölöläisen kolumnissaan. Niirasen mukaan liikennesuunnittelijat eivät pidä autoista, uudet telineet ovat provokaatio ja kaiken takana on tietenkin virkamiesten keppostelu.

Niiranenkin on sitä mieltä, että pyörien kiinteitä lukitustelineitä tulee olla riittävästi – ne eivät vaan saisi vähentää autopaikkojen määrää. Jalkakäytävä kelpaisi Niiraselle telineen sijoituspaikaksi.⁷

Näistä muutamasta esimerkistä voi jo havaita tietyn toistuvan kuvion. Liikkeenharjoittajia kauhistuttaa usein jo pelkkä ajatuskin liikkeen edessä olevan parkkipaikan menetyksestä. Logiikka on ilmeisesti se, että asiakkaiden on päästävä autonsa kanssa aivan oven eteen, muuten ei kauppa käy. Liikkeenharjoittajien huoli on liiketiloja omistavien yhtiöiden huoli. Näiden molempien huoli on puolestaan asiaan vihkiytyneiden poliitikkojen huoli. Tokihan jokaiselle tarpeeksi suurelle eturyhmälle riittää innokkaita poliitikkoja yhteistä asiaa ajamaan.

Pyöräilyn pelko on turha pelko

Vinkkinä liikkeenharjoittajille: kaupunkien keskustat eivät voi mitenkään kilpailla autoilun sujuvuudella suurten kauppakeskusten kanssa. Keskusta ei voi voittaa automarketteja moottoriliikenneteihin ja valtaviin pysäköintihalleihin perustuvassa pelissä. Menestyksen avain onkin pelata kokonaan eri säännöillä. Viihtyisämpi keskusta-alue leveine jalkakäytävineen, kävelykatuineen ja pyöräyhteyksineen olisi askel oikeaan suuntaan.

On ymmärrettävää, että kauppiaat ja asukkaat haluavat maksimoida lähistöllä olevat kadunvarsipaikat. Mikäs sen mukavampaa, kuin autopaikoituksen ulkoistaminen kunnalle. Silloin mennään kuítenkin jo mauttomuuden puolelle, kun omaan itsekkyyteen vedoten ei suostuttaisi luovuttamaan pientä osaa kadun kokonaistilasta esimerkiksi pyöräkaistoja varten. Autoilu kun on edelleen tilankäytöllisesti se hallitsevin kulkumuoto.

Miten tavallisen autonkäyttäjän tulisi sitten suhtautua pyöräilyn edellytysten parantamiseen? Kyllähän autoilijakin kärsii siitä, jos autoa ei saakaan pysäköityä ihan oven viereen. Asiaa kannattaa kuitenkin tarkastella hieman laajemmasta näkökulmasta.

Autoilun sujuvuudun kannalta suurin ongelma ei suinkaan ole pyöräilyn viemä tila, vaan autoilu itse. Mitä enemmän autoja on liikenteessä, sitä pahemmin kadut ruuhkautuvat. Mitä pahemmin kadut ruuhkautuvat, sitä hankalammaksi autoilu tulee ja sitä hankalampaa on sen parkkipaikankin löytäminen.

Ruuhka tulee kalliiksi. Mikäli ruuhkaisuus äityy liian pahaksi, alueella saatetaan ottaa käyttöön jonkinlainen ruuhkamaksujärjestelmä. Tällöin autoilija joutuu maksamaan hyvin konkreettista lisämaksua autoilustaan. Ilman ruuhkamaksujärjestelmää ruuhka aiheuttaa puolestaan aikakustannuksen, kun ihmiset ja tavarat jumiutuvat kaduille.

Autoilun sujuvuutta voidaan parhaiten parantaa vähentämällä liikenteessä olevaa automäärää – tähänhän ruuhkamaksutkin perustuvat. Helppo ja suhteellisen halpa tapa vähentää liikenteessä olevia autoja, on ylistää pyöräilyä. Mitä enemmän ja kokonaisvaltaisemmin pyöräilyyn panostetaan, sitä useampi valitsee fillarin.⁸ Pyöräilijän säästäessä autoilijan rahaa ja aikaa, alueen asukkaat nauttivat puolestaan turvallisemmasta ja viihtyisämmästä ympäristöstä.

Palataan vielä Helsingin design-telineisiin. Kumpi lienee autoilun kannalta parempi vaihtoehto: kymmenen polkupyörää pysäköitynä yhdelle autopaikalle, vai kymmenen henkilöautoa pyrkimässä sille samalle parkkiruudulle?